Welcom tu iitsypt ya bjuutiful!
Olen taas lahtenyt viime tipassa kotoa yksityistunnille. Haram-katu on pahimman ruuhkan kourissa, ja monta mikrobussia ajaa pysahtymatta ohi, koska ne tursuaa ihmisia jo valmiiksi. Kavelen lahimmalle bussipysakille laajentaakseni mahdollisuuksiani hypata myos normaalin, ison bussin kyytiin. Onnistunkin tunkemaan yhteen, mutta istumisesta on turha haaveilla, hyva kun mahtuu nousemaan portaita ylemmas. Bussi oli tupaten taysi, niin taysi etta kaatumista ei tarvitse pelata bussin nytkahdellessa, koska kaikki me seisojat ollaan todellakin toisissamme kiinni kuin sillifileet peltipurkissa. Ma hivuttaudun pikkuhiljaa kuskin aitauksen viereen niin, etta miehet ja naiset ymparoi mua vain kolmelta sivulta ja voin pitaa laukkuni varmuuden vuoksi edessani kaiteen paalla. Tunnen kanssamatkustajien hengityksen niskassani ja jonkun kaden koskevan reittani. Liikahdan sen verran etta saan siihen kateen hajurakoa. Hetken paasta taas, jonkun kasi koskettaa mun farkkujen takamusta. No, taalla on varmaan niin ruuhkaista etta ei pida tehda pikaisia johtopaatoksia.Karistan taas kaden pehvaltani yrittamalla liikkua vahan. Ei auta, taas. Nyt katsahdan jo taakseni karsimattomana, ja se joku vetaa kaden akkia pois.Ja neljas kerta. Ei kylla selvastikaan mikaan tahaton hipaisu, vaan jonkun kammen tahallisesti mun perseella. Alan suuttua tosissaan. Vaikka kuinka ruuhkabussi, niin miehen kadelle on aina tilaa jossain muualla kuin naisen perseella!! Katon vihaisestio taakseni ja kohtaan nuoren miehen-ehka joku 17-20v- pelastyneen katseen, ja tunnen miten kasi vedetaan akkia pois. Katson mokomaa pojanraapaletta mahdollisimman murhaavasti. Onneksi lahelta vapautuu istumapaikka jota mulle tarjotaan. Kiitan paikan tarjoajia sanoen, etta mahtavaa istua, koska taassa lahistolla on royhkea ihminen joka yrittaa laappia mua koko ajan. Vaikka jo ehdin hehkuttaa tassa blogissa miesten herrasmiesmaisyytta ruuhkabusseissa, niin kerta se on ensimmainenkin kun joku sikailee. Tuon jalkeen oli viela pitkaan vihainen,loukkaantunut ja likainen olo..Eika siihen tarvittu tuon vakavempaa rikosta,ja jopa pelkka auton hidastaminen vieressani kavellessani kadulla ja kss-kss-tyyppinen kuiskuttelu riittaa inhottamaan..miksika ne mua luulee... ja miltahan mahtaa tuntua niista maailman naisista, jotka saa kokea paljon pahempaa...!! Mentiin Ramadanin lopuksi Eidin aikaan italialaisen opiskelukaverini kanssa "Kansainvaliseen puistoon" (El Hadiqa l-Duwaleya), kun oltiin kuultu joiltain egyptilaisilta, etta se on kiva paikka lahtee vaikka piknikille. No, tuona paivana se oli tietysti tupaten taynna ihmisia, tarkemmin sanottuna pelkkia egyptilaisia meidan ollessa taatusti ainoat selvasti ulkomaalaiset. Varmaan siella oli paljon vihreatakin, mutta siita nakyi suunnilleen yhta paljon kuin Kaivopuiston kallioista vappuna. Ja vesialtaat oli likaisempia ja roskaisempia kuin Kaivarin nurmikko vapun jalkeen.. Puiston vieressa oli huvipuisto, ja puistossa perheita ja nuoria, eri ikaisia ihmisia viettamassa vapaapaivaa huvitellen, syoden jatskia, juoden pillilla pussiin myytavaa "irtomehua" ja kaveleskellen ympariinsa. Ja oi sita riemua, kun ihmistungoksessa vilistavat teinipojat akkasi meidat! No, tottakai jokapaikassa sai kuulla niita tavanomaisia kommentteja "welcom tu iitsypt", "agaanib!" (="ulkomaalaisia!"), "Hai","Bjuutiful" ja muita kuiskutteluja, mutta nehan ei tapa vaikka arsyttaakin. Sitten yksi teini juoksi mun ohi kiilaten mua kylkeen. Vahan ajan paasta taas, toisesta suunnasta. Paine alkoi mun paassa nousta kovaa vauhtia. Ja kolmannen kerran, sama nulikka juoksi mun vieresta laappien mua kadellaan, ja nyt olin jo sen verran raivoissani, etta juoksin peraan, huusin "imshuu" ("haipykaa") ja laimaytin selkaan. Ei kellaan oo oikeutta koskea mua! Ei, vaikka olen ulkomaalainen. Ei vaikka kulkisin alasti kadulla, kenellakaan ei ole oikeutta tulla mua laappimaan!!! Se ja sen kaverit tietysti vaan innostu lisaa ja jatkoi meidan seuraamista ja huutelua. Poliisia ei talla kertaa nakynyt missaan (olen kuullut etta ne puuttuis aika herkasti jos turisti menee valittamaan tommosesta,mutta ehka ne ei edes vaivautuneet paikalle "pelkkien egyptilaisten"takia, kun toi ei ollu mikaan turistipitoinen paikka).En kestanyt enaa, lahettiin akkia portille ja ulos. Sen jalkeen vaihdoin lopullisesti takapenkille, kun yksi kuski kesalla paitsi valitsi pitkan reitin maaranpaahan, myos yritti vahan valia loytaa tekosyyn koskea muhun tavalla tai toisella (lyomalla katta mun kanssa tai laittamalla katensa mun reidelle tai selan taa) ja alkoi hokea ai lav juuta niin, etta ma olin loppumatkasta ihan liimautuneena itsenipuoleiseen oveen vihaisena ja ahdistuneena. Nyt jos sama toistuisi, pyytaisin pysayttamaan ja haipyisin kesken matkan. Silti, edelleen tykkaan jutella ihmisten kanssa, enka halua olla liian toykea, vaikka en nyt mitenkaan rohkaistakaan. Paaasiassa vastailen kun kuskit kyselee. Sitten ne tietysti sanoo puolivitsilla, etta ne haluis suomalaisen kaa naimisiin ja kysyy oonko sinkku vai naimisissa. Vastaan etta naimisissa, tai etta kihloissa (jos sanoisin etta seurustelen, sita ei ainakaan otettaisi tosissaan, koska taalla sellaista asiaa kuin seurustelu ei ole olemassa). Kerrankin sitten yksi perheellinen kuski sanoi olevansa "kyllastynyt tummaan ihoon" ja haluavansa "kokeilla vaaleaa". Kavi ilmi siis, ettei se eurooppalaista vaimoa valttamatta haluis, rakastajan vaan. Siina sitten yritin selittaa vastoin sen ilmeisia kasityksia, etta ei me olla tommosia, et mentais kenen tahansa matkaan, vaan etta vaikka meillapain on paljon esiaviollisia suhteita, niin kuitenkin me ollaan poika-/tyttoystavalle uskollisia eika ryntailla sinnetanne, ja tietysti korostin etta oon varattu eika mua kiinnosta egyptilaiset miehet patkaakaan. Hah hah, eipa paljon auttanu. Kun paastiin perille ja olin nousemassa pois,se alko ehdottelemaan ihan suorasukaisesti. Yritin sanoa jotain vihaista, maksoin akkia (ei ois pitany ainakaan taytta hintaa..) ja hilpaisin kotiin. Saaliks kay moisen sian vaimo! Toisella kerralla ei tarvinnu ku pari viatonta sanaa (ihan muista aiheista) vaihtaa, kun perillepaastyamme kuski kysyi mennaanko teille teelle. Naa molemmat tapaukset siis tapahtui iltamyohalla/yolla. Jos ne jo vaikka riittais pitamaan turpani ummessa ja asenteeni nuivana taksissa ainakin tuohon aikaan vuorokaudesta. Pari esimerkkia viela. Odottelen kadulla ystavaani, jonka kanssa mulla on treffit. Seisoskelen jalkakaytavalla, kun arviolta 16-18v. poika pyyhaltaa ohi kiilaten mua, vaikka vieressa on 2m. tilaa. Jonkun ajan paasta sama tyyppi ilmestyy jostain kasi ojossa "Hello!" haluten tervehtia mua kadesta pitaen. katson yllattyneen, kummastuneen ja arsyyntyneen nakoisena ja kysyn mita se haluaa. Sanoo hieman saikahtaneen nakoisena haluavansa vain tervehtia. Ma sanon etta hello hello mut ei tarvi kuitenkaan tulla mua koskemaan ja sit se sanoo ok sori ja haipyy kadun toiselle puolelle. Mutta ei lopullisesti. Jonkun ajan paasta (mika silla mun kaverilla kestaa et saan odotella kadulla teinien ahisteltavana nain kauan..seuraavalla kerralla haluun tavata vaikka kahvilassa..) se taas pomppaa esiin jonkun auton takaa ja kysyy myn nimea. Kysyn miksi kysyt. Se sanoo et halusin tietaa vaan ja ma saan sanottua, etta mika sua vaivaa ku kavelet tolleen kadulla, et vaik on monta metria tilaa ni tuut koskemaan mua..Jos haluut kosketella jotakuta ni mee kotiin koskettelemaan aitias! -Sori vaan siis nyt kaikki aidit.. Mut naitten teinien aidit ja isat ei kylla oo opettanu pojilleen patkaakaan siveellisyytta tai patkaakaan siita, miten naisia kunnioitetaan! Edes jotain kaytostapoja! Siivojani Sihan kysyi multa yhtena paivana lupaa kysymykseen, josta pelkasi mun suuttuvan. Ei siina mitaan, senkus kysyt, sanoin. Joku sen miehen kaveri haluis kuulemma menna mun kans naimisiin, ja halusi Sihanin kysyvan multa sopisiko mulle moinen. Nauroin tietty ettei se nyt oikein kay, kun oon jo varattu ja muutenkin, en oo ikina nanhyt koko tyyppia (se on kai nahny mun kavelevan kadulla monta kertaa). Kaskin myos kertoa, ettei se onnistu talla tavalla kenenkaan lansimaisen naisen kanssa, meilla kun on tapana tutustua ja ihastua ennen kuin edes mennaan kihloihin.. Seuraavalla kerralla kun nain Sihania ja tuli puhetta mun joululomasta, se kyseli loytaisinko Suomesta halvalla kaytetyn Nokian kannyn (Suomessahan kannykoiden taytyy olla halpoja kun se on semmonen nokiaparatiisi!). Kavi ilmi,etta syyna sellaisen tarpeeseen oli se, etta aviomies ei antanut Sihanin soittaa kannykasta perheelle (aidille ja sisaruksille siis) kotikylaan kun kannykasta soittaminen on niin kallista. Toisaalta se ei myoskaan antanut vaimon lahtea naapurikadulle puhelinkeskukseen soittamaan halvemmalla, koska siella saattais olla muita miehia..ja perheessa oli tietty vain yksi puhelin (tama on se perhe josta aiemmin kerroin, jotka asuu viela keskeneraisessa talossa pikku huoneessa jossa ei oo ees ikkunaa). (Miksikohan mies ei sit lahteny keskukseen saatille..hmm..) Hohhohoijaa..ja mitenkohan kukaan lansimainen nainen ikimaailmassa suostuisi mokoman miehen kaverin vaimoksi, jos kaveruksilla on mitaan yhteista!!! Tykkaan ylipaansa jutella naapureideni kanssa, ja tassa kadulla asuu monta mukavaa ja ystavallista ja auttavaista ihmista. Muutaman perheen luona olen kaynyt syomassakin, niin myos kotini vieressa puotia pitavan Adilin. Kerran siis vaan paadyin kauppareissulla lounastamaan sanomalehden paalla kaupan lattialla sen ja sen kahden lapsen kanssa. Sit se kutsui mut uudestaankin syomaan ja paatin hyvaksya kutsun, koska se vaikutti nauravaiselta ja ystavalliselta herrasmiehelta (ika varmaan 40-50) ja vuokraemantani oli puhunut siita hyvaa ja sanonut Adilin olevan kaverinsa. Kun menin paikalle, poyta olikin talla kertaa katettu kaupan takahuoneen lattialle (ovi oli kylla auki silleen et se nakis jos asiakkaita tulee mut asiakkaat ei huomaa mua), eika lapset ollu talla kertaa paikalla. Kyselin sen vaimosta, et eiks se tuu ylakerrasta kotoa miehensa kanssa koskaan kauppaan syomaan,onks se nyt ihan yksin jne.. Adil sanoi, etta on se yksin mutta ei se mitaan..se ei haluunu etta vaimo nakee mut koska se tulee kuulemma niin herkasti mustasukkaiseksi ihan turhasta. Sit se kyseli multa oonko naimisissa vai mita (ihan niinkuin en ois aiemmin sanonu) ja vitsaili jotain. Kun ruoka oli katettu, se kyseli onks mulla satelliitti- tai kaapelitv kotona ja sanoin etta joo on mulla..Sit se teki jotain mika vei multa ruokahalut kokonaan: avas kaapeliteeveensa pornokanavan! Onneksi oli silleen nurkan takana etten nahnyt enempaa, ja onneksi sielta tuli silla hetkella vain puhelinmainoksia, mutta se oli ihan tarpeeksi! Pyysin sita narkastyneena vaihtamaan kanavaa ja ihmettelin aaneen etta tekisko se samalla tavalla jos ma oisin takalainen nainen (ok, takalainen nainen ei ois ollu niin tyhma etta menis sen kaa kahestaan lounastamaan), ja se vaan naureskeli siina jotain. Pysyin suht kohteliaana ja normaalina ulkoisesti, mutta olin tosi hammentynyt. Soin vahan ja lahin kotiin,ja vasta siella aloin kunnolla kasittaa tapahtunutta ja mua alko suututtaa ja aklottaa. Ei siis mitaan kunnioitusta, ei mua eika sen vaimoa kohtaan! En enaa ikina mee sen kauppaan ostamaan mitaan! Ylipaansa, taalla olen ekaa kertaa elamassani kokenut milta tuntuu naisena fyysinen tai henkinen seksuaalinen ahdistelu. Siita jaa todellakin vihainen ja likainen olo!! Uusi kokemus ovat myos ne miesvihan hetket,joita on ollut varmasti enemman naiden 3kk aikana kuin tata reissua ennen koko elamassani. Mulla on taalla ehka pari-kolme egyptilaista miespuolista kaveria, joita pidan hyvina tyyppeina, mutta en tietty niidenkaan kans lahde (eika ne oo pyytaneetkaan) kahestaan mihinkaan. Ylipaansa, naiset on taalla kivoja mutta miehia valtan, koska takalaisista miehista etenkaan ei tieda helposti kuka on vilpiton ja kuka haluaa jotain muuta - ja ikaero ei takaa mitaan, mun mielesta egyptilaiset leffatkin on pullollaan keski-ikaisia rumia miehia nuorten kauniiden naisten helmoissa! Sehan tasta tekeekin viela allottavampaa,kun mies joka vois ikansa puolesta olla isani, tulee yrittamaan.. Jopa siina maarin, etta lansimaista kulttuuria ihannoidaan. Sivistyksen merkki on se etta osaa kielia,ja taallahan on siis suurin osa opaskylteista yms. kirjoitettu seka arabiaksi etta entisen siirtomaavallan kielella, englannilla. Siella sun taalla on yksityisia englantipainotteisia kouluja lapsille, vaikkakin niiden nimissa on jo yleensa kielioppivirhe ja asiantuntevan lahteen mukaan englanninopetuksen taso on surkea (en ihmettele, silla mun vuokraemantakin on kuulemma joskus opettanut enkkua koulussa ja jos puhun sen kaa jotain englanniksi niin se harvoin ymmartaa simppelimpiakaan asioita..). Kun puhun niiden kanssa meikalaisen meiningin erosta takalaiseen esim.perheasioissa, niin ne puhuu ainakin mun kuullen ihailevasti lansimaiden yksilonvapaudesta valita puoliso itse jne.,mutta mulle on jaanyt tahan mennessa arvoitukseksi, haluisko ne ikina oikeesti soveltaa sita omaan elamaansa. Samoin ne ihmettelee ja ihailee miten ma, nuori nainen, voin tehda kaikenlaista ominpain, matkustaa itsekseni ja osaan jo liikkua Kairossa sujuvammin kuin moni takalainen mun ikainen tytto..Mutta epailen, etta vieresta ihailusta huolimatta ne mielummin soveltaa omiin tyttariinsa ja vaimoihinsa samoja rajoituksia kuin aina tahankin asti. Verrattuna vaikka Saudi-Arabiaan, missa nainen on kaytannossa miehen omaisuutta, ei saa kayda toissa eika matkustaa ilman miespuolisen lahisukulaisen lupaa, ei saa ajaa autoa jne.jne paljon kauhempaakin, Egypti on tietysti vapaa maa. Taalla ei tarvitse pukeutua burkhaan, vaan kadulla nakee tosi monennakoisia naisia, avonaisemmista vaatteista ja huivittomista paista burhkamaiseen, mustaan, vain silmat nayttavaan kaapuun asti. Mutta taa on vaan pintaa ja ensivaikutelma. (Enka ma varmasti viela muutenkaan ole ehtinyt kaivaa kovin syvalle..) Esimerkiksi mun takalaisen, mun ikaisen ystavattareni miespuolinen ystava -vanhempi mies, joka on kuulemma kuin isa ystavattarelleni, mutta josta tan kihlattu ei tietenkaan saa tietaa mitaan koska se ei usko etta mies ja nainen voi olla pelkkia ystavia, oli sit minka ikaisia vaan- kutsui mut mukaansa tyokaverinsa haihin. Miksi ma, eika tuo ystavamme,no tietysti siksi, etta ma saan kayda ulkona oman mieleni mukaan ja vapaasti, kun taas egyptilainen tytto.. Ajattelin jattaa valiin siina vaiheessa ku naytti silta, et oisin menny ton miehen kanssa kahestaan (ihmisten silmissa tietty epailyttava asetelma, ja muutenkaan en viela tuntenut tyyppia tarpeeksi vaikka ystavattareni vakuuttikin sen olevan luotettava tapaus). Oltiin kuitenkin tuona iltana kolmistaan Khan El Khalilissa, ja kysaisin huvikseni ystavattareltani, eiko se sais lupaa lahtea vahaks aikaa mun kanssa haihin.. No, se sit soitti kotiin ja sai luvan, koska aiti oli tavannu mut ja oli tykanny musta..Kello oli jo kuitenki paljon (21-22) eika silla ollu aikaa kayda kotona vaihtamassa vaatteita. Meilla molemmilla oli farkut jalassa ja tunikamaiset paidat paalla, ei mitaan ihmeen juhlallista mut mielestani ihan ok. Lahettiin ajelemaan haapaikalle pain ja ystavattareni aiti ja kihlattu alkoivatkin soitella peraan jo menomatkalla hoputtaen tyttoa kotiin (kello oli n.11 ja kaverillani on ikaa 23). Mentiin silti, ja haat oliki hienossa hotellissa. Mukaan lahtenyt ystavattareni kaverin miespuolinen kaveri meinasi tehda stopin jo aulassa, sanoen ettei kehtaa menna haapaikalle ystavattareni seurassa. Ma en ekaks tajunnut mista oli kyse. Sit kavi ilmi, etta egyptilaiselle naiselle on suuri hapea menna hienoihin haihin farkuissa. Ja mullekaan ei oltu sanottu mitaan! Ne ei kuulemma ollu tienny viela matkalla, etta paikka olisi niin hieno, ja toisaalta ulkomaalaista ei katsottaisi pahalla vaikka menisi farkuissakin. Lopulta mentiin kaikki istumaan nurkkapoytaan kauas haaparista, ystavani piilotti jalkansa poytaliinan alle ja oli kiusaantuneen nakoinen. Vahan ajan paasta saatoin ystavani kotiinsa, jossa koko perhe oli odottamassa levottomana ja aiti uhkaili puolileikillaan lyovansa ystavaani.. Ja tohon aikaan kello oli n.12-puol yks yolla. Kylla ma periaatteessa tiesin, et taa on taalla tammosta, mutta ennen kun sita nakee lahelta sita ei ihan tajua. Enaa en tietenkaan houkuttele egyptilaisia ystaviani moisiin rientoihin..Vaikka toisaalta haluisin sanoa, etta ala valita mita muut sanoo! Kapinoi! Taa on sun elama ja sa oot aikuinen nainen ja teet mita haluat! Mutta enhan ma voi sanoa noin, meilla on niin eri taustat ja tilanteet, eri elamat. En ma kylla vielakaan ymmarra tata juttua oikeen. Tapasin eilen ystavani kihlatun, josta olin jo ehtinyt mielessani muodostaa harhaisen mustasukkaisen petomaisen kuvan, mutta se olikin oikeen symppiksen oloinen ja suloinen poika. Sanoin sille,ettei pelkais ku me tytot ollaan kahestaan ulkona,me pidetan toisistamme kylla huolta eika mustasukkaisuuteenkaan oo aihetta. Juteltiin vahan ja se sano, ettei se niinkaan pelkaa etta mitaan sattuis meille kaupungilla, kuin etta mita naapurit kuiskuttelee kun tytto palaa yksin myohaan kotiin (ne asuu samassa naapurustossa). Ok, mutta en silti vielakaan ihan kasita, mita vaaraa naapureiden supattelusta voi koitua kun siippakin on jo valmiina eika tarvii pelata siina mielessa maineen tarhriintumista. Kai se on sit se koko perheen maine ylipaansa.. Entisen arabianopettajani mielesta naiset on islamin piirissa sikali onnekkaita,etta miespuolisilla sukulaisilla on uskonnonkin puolesta velvollisuus elattaa niita, ja naiset voi siis itse valita kayko toissa vai jattaako kaymatta,toimeentulosta sen ei pitais olla kiinni. Ja naisethan siis kay taalla toissa niinkuin miehetkin.... Alkaaka vaan kysyko multa takalaisista palkkaeroista sukupuolten valilla. Olen toistaiseksi ja valitettavasti perehtynyt tahan maahan lahinna vain nakemani kautta, en niinkaan kirjojen ja tilastojen. Ja poikien ja tyttojen valilla on tietysti se iso ero, etta kun tyton kuuluu olla kiltti ja hiljaa ja sopo siveyden sipuli (tai muuten kay huonosti), pojat saa juosta vapaana suunnilleen milloin vain ja missa vain, ja jos sattuu huvittamaan ja tilaisuus koittaa niin paneskella niin monta tyttoa kuin huvittaa ennen avioliittoa ja sen aikana ja ulkopuolella..Noh, ehka vanhemmat vahan nuhtelee tai suuttuu, mutta sitten leppyy, tai vaimo loukkaantuu kun saa tietaa, mutta mitapa vaimon tunteista.. Taa on siis mun karjistetty kasitys asioista sen perusteella mita olen tahan mennessa taalla nahnyt ja kokenut ja puhunut ihmisten kanssa, eika absoluuttinen totuus valttamatta kuten ei mikaan muukaan tassa blogissa, joka on lahinna mun egyptinkokemusteni julkinen paivakirja.. Ja yllaolevan selostuksen voisi omalta kohdaltani tiivistaa yhteen lauseeseen: uinuva feministi alkaa pikkuhiljaa herailla!