PIIITKAN joululoman kuulumisia
SUOMI
Vietin pari viikkoa rakkaassa,puhtaassa ja rauhallisessa kotimaassa. Myos joulu oli harvinaisen idyllinen, sain nauttia koko perheen seurasta monta paivaa putkeen ilman mitaan kiiretta- kerranki ei tarvinnu valita viettaako se aidin VAI isin luona! Aiko oli kasvanut paljon isommaksi tytoksi, jutteli paljon, ja nautti taysilla ihmisista ymparilla ja erityisesti kinkusta ja kalasta ("lisaa lihaa!"),jota saa Ainon ja Jonin mummin luona enemman kuin keskimaarin kotona Hesassa.
Lunta ei tosin ollut edes Lappeenrannassa (varmaan eka kerta kun naan lumettoman Lappeenrannan keskitalvella),paitsi aattona ohut kerros niin et just ja just pysty sanomaan joulua jotenkin valkoiseksi..seuraavana paivana sekin suli pois..
Mulla oli kerrankin ollut varaa ostaa joululahjoja, juuri muuta mulla ei rinkassa ollutkaan taalta Kairosta lahtiessa. Mukaan tarttui taalta mm.hajuvesia, koruja, telttoja,vaatteita, makeita juttuja ja aplikoituja tyynynpaallisia..
Kavereitakin ehdin nahda sopivasti, ilahtua hyvan ystavan tulevista haista (hei kulta, tiedat kuka olet), nauttia synttaridrinkeista oltuani taalla monta kuukautta 98% raitis,kattoa Mahmoud Redan tanssileffat (Gharam Fil Karnak ja Agazit Nussi Sana)jotka ostin cd-versioina itelleni joululahjaksi, lukea synttarilahjaksi saamani kirjan Immaculee Iligabiza: Elossa Kertoakseen, siis se sama nainen jonka tv-haastattelusta jo taalla mainitsinkin. Voin suositella tuota, vaikka ite ahminkin sen ihan liian nopeasti! Ja alkaa pelatko, ei siina Ruandan kauheuksia kauhean yksityiskohtaisesti kuvata, vaikka eipa kansanmurhasta kovin kaunistakaan saa tehtya.
Ihaninta Suomessa on taalta tullessa erityisesti puhtaus, raikas ilma ja juomavesi, ja tietysti laheiset ihmiset, ja ylipaansa se, etta kaikki on niin tuttua ja turvallista.Taalla tulee varsinki nyt talven kylmyydessa ikava semmosia asioita kuin oma lammin kamppa Vuorenpeikontiella, ja siella oma sanky, sohva ja vessanpontto.. Loytyyhan noi taaltakin kampasta mut se ei oo sama!
Heti uudenvuoden jalkeen kuitenkin oli aika siirtya taas eteenpain, talla kertaa Kairon kautta Istanbuliin.
Kuivasin lahtokyyneleet (hyvasteilla on nykyaan taipumus tuntua joka kerran pahemmilta), vaihdoin Budapestissa konetta ja nieleskelin Malevin lentokoneen latistunutta muovipussisampylaa, sitte otin Kairon kentalta taksin kampalle ja takas, purin ja pakkasin siina valissa taas uuden lahjalastin kyytiin.
ISTANBUL
Tajdin tuli kentalle 17v pikkusiskonsa Fatman kanssa vastaan. Ku se siita viela lahti hetkeksi asioille ja me jaatiin Fatman kaa kahestaan ni siina sitten juttua riittikin- mitaan yhteista kielta ei ollu paitsi elehtiminen.
Kerrankin kaikki ne nimet, jotka aina aikasemmin oli menny yhesta korvasta sisaan ja toisesta ulos, sai kasvot.
Aluksi tietty oli vahan hiljasta, ku ei oltu viela tuttuja (paitsi anopin="aidin"="Jaden" kans), mut pian tuli sellanen olo, et oon jo osa sisarusparvea (kotityoita mun ei kyl annettu tehda siskojen lailla).
Kolmion jakaminen 10 muun ihmisen kanssa ei ollut niin rankkaa kuin olin pelannyt.Onneksi kaikki -viela kotona asuvat 3 veljea ja 2 siskoa, isoveljen vaimo ja kaks pikkutyttoa ja yade- oli kivoja ihmisia!
Yks huone oli varattu naimisissa olevalle isoveljelle Sadettinille ja sen vaimolle ja kahdelle pikkutytolle.
Olkkarissa katottiin telkkua, syotiin ja seurusteltiin, ja sit oli viel pienempi huone johon millon kukakin vetaytyi paivanokosille tai laksyja pakertamaan.
Illalla kaapista kaivettiin jokaiselle omat patjat ja petivaatteet, ja levitettiin ne huoneiden lattioille- normaalisti ois ollu tytot ja pojat erikseen, mut mun ja Tajdinin kans ne halus valttamatta teha poikkeuksen, ja pisti meidat yhteen ja muut toiseen huoneeseen.
Aamulla osa porukkaa lahti aikaisin toihin ja opiskelemaan, me muut nukuttiin myohaan ja puolenpaivan aikaan vasta levitettiin poytaliina lattialle ja kannettiin siihen aamupala: suolaista valkosta juustoa (vahan ku fetaa mut haisi mun mielesta lampaalle),oliiveja, leipaa, teeta, kurkkua, tomaattia, jugurttia ja melassisiirappia.
Illat meni milloin kenenkin luona kylassa. Aina joku kutsui tai tuli kaymaan, ja kutsuista olis ollu epakohteliasta kieltaytya vain siks et vasyttaa, ei huvita ja on nuha.
Monessa paikassa ehdin makin kylailla, mutta illat muistutti toisiaan: ensin juodaan teeta, sitten levitetaan sapuskat taas lattialle liinalle monissa eri yhteisissa kupeissa, joista jokainen sitten syo omalla lusikallaan. Jos on paljon jengia- niinkuin yleensa on, koska kurdiperheissa taitaa kymmenenkin lasta olla ihan normaali maara- niin miehet ja eksoottiset vieraat syo ensin ja naiset ja lapset vasta sitten mita jaa (kylla sita jaa vaikka kattaus ei enaa oiskaan niin kaunis).
Sitten juodaan teeta, napostellaan kurpitsansiemenia tms.linnunruokaa, sit syodaan hedelmia ja sit taas juodaan teeta. Yleensa taa kaikki tapahtuu lattialla istuen, ja mikas siina.Seinia reunustaa mukavat selkanojatyynyt ja lattialla on kokolattiamatto, joka pysyy uskomattoman puhtaana siihen nahden, miten paljon lapsia silla temmeltaa, ja etta niiden paalla syodaan ja juodaan joka paiva. Ainakin "meilla" matto imuroitiinkin joka aamu ja aina tarpeen tullen viela harjattiin semmosella lootalla missa pyorivat harjakset heittaa murut boksiin. Jos ei toi ois niin suuritoiselta vaikuttava jarjestely, niin voisin makin roudata kotoa sohvat ulos..
Ma opin siina pikkuhiljaa enemman kurmanjinkielen sanoja ja ilmaisuja, ja yaden ja joidenkin muiden kanssa pystyin vahan kommunikoimaan arabiaksikin. Tajdinin aidin isa oli Irakin arabi, siita tuo, mutta irakin murre ulkomaalaisen versiona oli mulle- egyptinmurretta sonkkaavalle ulkkikselle- usein haasteellista.
Toi olikin ehka se asia mihin eka kyllastyin- ravaamaan milloin kenellakin ja istumaan koko illan ymmartamatta juuri mitaan. Sinansa kylailykutsut on kiva juttu, mut liika on liikaa kaikessa..Jayha suomalainen ei ole oppinut olemaan kylailytuulella koko ajan siksikaan, etta siihen liittyy jatkuva hymyily ja kohteliaisuus, vaikka ois kuinka kuumeessa ja vittuuntunut. Tajdinin perheen luona olin edes enemman kotonani, sai olla rennommin ja ottaa vaikka tirsat jos silta tuntui.
Ruokien kuvia tahan laittaisin jos oisin niita filmannut. Vakioita oli kuitenkn riisi (semmosiin nuudelintapasiin sekotettuna), kurkku-tomaatti-salaatti, raa'at sipulinvarret, paistettu kana..Jos oli kalaa niin ne oli semmosia kokonaisena friteerattuja pikkusintteja. Myos shamborek oli hyvaa (leivan sisaan leivottu lihaa ja sipulia tms.), samoin turkkilainen pitsa, kirsikkasoppa, semmoset taytetyt taikina/kuskuspallot,taytetyt vihannekset, tershek-vihannesmuhennos ym.ym.
Ruoka oli kylla joka paikassa hyvaa, ja kaksi viikkoa kurdiemantien toinen toistaan herkullisempien patojen aaressa istuksittuani taisinkin pulskistua muutaman kilon taas! (milloinkas mulle ei ruoka maistuisi..)
KURDISTAN
Mulla oli ilo ja kunnia olla mukana ku Tajdin palasi kotiseudulleen ekaa kertaa sen jalkeen kun lahti sielta maailmalle 15-vuotiaana.
Ita-Turkkiin paasi bussilla Istanbulista, vaihtoehtona ois ollu lentsikka. Matka kesti
bussilla n.20 tuntia Istanbulista Nusaybiniin. Etukateen mua pelotti, koska saa oli Istanbulissa kylma ja luminen (-toisin kuin meilla Suomessa) ja olin kuullut Tajdinilta juttuja Turkin vuoristoteista ja rotkoista..Onneksi kuitenkin 12 vuodessa vuoriin oli tehty monta suoraa tunnelia,jylhankauniista maisemista huolimatta rotkonreunoista ei nakyny vilaustakaan, ja liikennekkin oli iisimpaa kuin mita kuvittelin.
Siinahan se meni, vierekkain oli kiva korotella ja parannella apteeksta ostetuilla litkuilla Tajdinin
flunssakuumetta.Pimea peittikin sitten suuren osan maisemista, valilla pysahyttiin taukoasemille safkaamaan ja aamunkoiton aikaan oltiin jo Kurdistanin puolella.
Ilma oli kevainen ja raikas. Linnut parveili aavojen peltojen ylla ja siella missa pelto loppui karut vuoret paistatteli aamuauringossa.
Tajdinin eno oli jo pysakilla odottelemassa ja kyytsasi meidat Piralikan kylaan, Tajdinin aidin kotitaloon, jossa eno asui vaimonsa, kuuden lapsensa ja Tajdinin mummon kanssa.
Talo oli rakennettu oljesta ja savesta, ja siina oli kaks kerrosta. Ylakerran kaks huonetta,keittio , vessa ja (reika lattiassa) kattotasanne oli varattu ihmisille, alakerrassa ja muurien ja talon rajaamalla pihalla asui lehma,pari vasikkaa ja lauma kanoja, kukkoja kalkkunoita.
Harmaavesi valutettiin ylhaalta kourua pitkin
lammikkoon pihalle, ja siita eteenpain ulos. Vessan
viemari puolestaan kuulemma meni maan alle seinilla
rajattuun kammioon, josta neste imeytyy alaspain.
Niinkuin muissakin kurdikodeissa, molemmat huoneet oli monikayttoisia: yoksi niihin levitettiin pedit (puhtaine
lakanoineen,toisin kuin taalla Egyptissa..) ja
paivalla ruokaliinat ja
seinia myoten istuintyynyt.
Kylassa oli varmaan korkeintaan 100-200 ihmista savitaloineen ja elaimineen. Tajdinin Suomessa asuva eno oli
sentaan rakennuttanut sen reunalle pienen moskeijan, jossa oli kylan pienuuteen nahden ihan iso minareettikin.
Toisella puolella kylaa oli suora maantie joka vei Nysaybiniin tai toiseen suuntaan suoraan Irakiin. Toisella puolella kylaa nakyivat pellon takaa Syyrian valot.
Ma sain myos kunnian olla muistettavasti ensimmainen siihen taloon astuva ja
Tajdinin mummon tapaama ulkomaalainen. Mummo oli jo rohtunut ja ryppyinen, mutta
sitkea ja huumorintajuinen ihminen, ja onneksi pystyttiin senkin -bagdadilaisen miehen lesken- kanssa jotenkin kommunikoimaan arabiaksi. Joka aamu se nousi aikasin lehmaa lypsamaan, kanoja ruokkimaan ja muiden kotitoiden pariin, niinkuin varmaan suurimman osan elamansa paivista oli tehnyt. Ja sillon ku me mentiin jo nukkumaan, se ja enon vaimo tiskasi tai laittoi leipataikinaa kohoamaan.
Niinkuin kaikki muutkin talossa (paitsi ma en viela), mummokin oli sitkeassa flunssassa, mutta vaivaa tuskin ulkopuolinen paasi huomaamaan. En ymmarra missa valissa se (ja muut) niisti nenaansakaan kun se tapahtu niin huomaamatta ja hiljaa!
Eika toi enon vaimo jaanyt jalkeen yhtaan, ruoka oli aina sairaan hyvaa ja se oli muutenkin ystavallinen, rauhallinen ja lammin ihminen.
Lapsia talossa oli 6, kolme tyttoa(vanhin tais olla 16) ja kolme poikaa (nuorin tais olla 3-4v.).
Tytot tykkas harjotella mun kanssa englannintaitojaan, etsien innokkaasti sanakirjasta uusia sanoja, ja myos opetti mulle mielellaan samoja sanoja kurdiksi ja turkiksi.
Kaikki lapset oli alyttoman rauhallisia, jopa niin hiljaisia ja kiltteja, etta aloin miettia , miten ne on saatu sellasiks..Kerran kurpitsansiemenia pistellessa ja aikuisten kanssa istuskellessa yhtakkia havahduin huomaamaan, etta sisarukset tappeli parin metrin paassa melkein nyrkein keskenaan, ilman et kuulu juuri pihaustakaan! Toisaalta koko perhe oli niin rauhaarakastavan oloinen, etten tosissaan halua ajatella minkaan olevan oikeasti pielessa.
Yhdeksi paivaksi mentiin sitten vahan matkan paahan Tajdinin kotikylaan,jonka kurdinkielinen nimi on Shveske. Siella olikin monta sukulaisperhetta odottamassa, ja kierrettiin talosta taloon teeta juomaan, juttelemaan ja syomaan.Kuten Piralikassakin, elaimet tepasteli pihoilla ja pientareilla enemman tai vahemman vapaina, ja se oli mukavaa katseltavaa.
Varsinainen kotitalo oli haikea naky. Rikkaruohot peitti pihaa ja seinissa oli jopa halkeamia. Tahan rapistumiseen ei ollut tarvittu kuin n.8 vuotta asumattomuutta. Pintaan nousi halu teha jotain asialle, tulla jollain porukalla jonain kevaana tai syksyna vaikka remonttihommiin ja tehda siita jollekin taas asuttava paikka- jos osais, itsellani ei ole savitalon (vai oliks taa betonia, en muista) korjaamisesta tai mistaan muustakaan remontoimisesta mitaan hajua.
Harmittaa, kuvasin videopatkaa kylasta ja talosta, mutta siihen tuli joku ongelma eika tietsikka enaa lue sita.
Kavimme tietysti myos kylan hautausmaalla, jolla lepasi Tajdinin isa (joka kuoli aikoinaan ilmeisesti sairaskohtaukseen) ja muita sukulaisia ja naapureita.
Kylan laidalta hautausmaan muurilta alkoi pelto, jossa pari kalkkunalaumaa tepasteli
talviauringossa vapaana, ja
pellon toiselta puolelta taas jyhkeat vuoret.
Idyllista maaseututuristille, mutta karua tietysti jokapaivaiseksi elamaksi. Tajdinin perhe ei ollut ainut, joka oli lahtenyt tastakin kylasta etsimaan onnea kaupunkiin tai ulkomaille. Muita elinkeinoja ei juuri ollut kuin maatalous, nyt kun
enaa harva uskaltautui lahtemaan rekalla Irakin puolelle kuskaamaan tavaroita ja oljya. Teiden varsilla nakyi hylattyja rekkaparkkeja ja hiljaisia taukoasemia, ja monta tyhjaa rekkaa, joiden omistaja oli ehka muuttanut Istanbuliin ja jattanyt rekan myymista odottamaan. Tajdinin Suomen enon veli kuului viela niihin harvoihin, jotka uskaltautuivat muutaman paivan-n.1 viikon kauppamatkoille Pohjois-Irakiin (rauhallisempi kylla onneksi kuin muut Irakin alueet) riskeista huolimatta, jattaen vaimon kotiin rukoilemaan, etta mies tulee viela toista takaisin.
Ma nain eraopaskurssin aikoinani kayneena ymparillani potentiaalia vuorikiipeily- ja maaseutumatkailun kehittamiseen, kunhan vain ensin Turkin valtion ja kurdien valiset ongelmat saatais ratkottua, vuoristo rauhalliseksi ja varmasti pommi/miinavapaaksi alueeksi, ja osaavia, kielitaitoisia ihmisia hommiin..
Kurdistanin ja Turkin valtion valiset ongelmat nayttaytyi mun pikavisiitin aikana vain parina poliisin maantieratsiana, jotka nahtiin sivusta ja muutamina kylien raunioina, savusta mustuneina kivikasoina, muistona 80-luvun kamppanjasta, jossa Turkki poltti alueella kylia, joiden asukkaita epailtiin PKK:n (Kurdistanin Tyovaenpuolueen) avustamisesta. Iltamyohalla kun Tajdinin kotikylasta lahtiessa halusin pysahtya ottamaan kuvan esim.Tajdinin kaymasta koulusta, eno pysaytti kylla auton, mutta kun kuva ei heti onnistunut, sita (ja ikkunasta katselevia kylalaisia) alkoi hermostuttaa , koska salaman vilkkuminen pimeassa oli sinansa jo epailyttavaa, ja jos Turkin sotilaat sen nakis, se saattais tuoda jo ongelmia.
Ja toisaalta sain kaikkialla (enemman tietty Istanbulissa kuin Kurdistanissa) ja aina liehuvista Turkin lipuista
kyllakseni. Suomalaiseen, vaatimattomaan juhlapaivaliputukseen verrattuna esimerkiksi valtavat,punaisen silkkilakanan nakoiset liput mahtavissa pylvaissaan oli tavallaan upeita, toisaalta taas ja pidemman paalle allottavan mahtipontisia. Samoin kuin kaikissa koulukirjoissa opetettavasta aineesta riippumatta olevat Ataturkia ylistavat historiankertomukset, kuvat ja tehtavat (esim. aidinkielen kirjassa kuva "Ataturk rakastaa lapsia" ja tehtavia, joissa piti kirjoittaa jotain aiheesta). Enon lapsia haastatellessani kavi kylla (sanoisinpa onneksi) ilmi, etta aivopesu ei ollut mennyt perille, painvastoin..
SYYRIA, QAMISHLO
Pitaapa Syyriallekin perustaa oma kappaleensa, vaikka siella kaytiinkin todella pikavisiitilla.
Jo Istanbulissa viisumijarjestelyt alko nayttaa mahdottomilta- mun ois kuulemma pitany tuoda omalta suurlahetystolta suosituskirje, minkalaisia ne puolestaan ei kuulemma kenellekaan suostunu kirjottamaan, ja Tajdinin ois pitany lahtee johonki toiseen kaupunkiin Ita-Turkkiin jattamaan hakemus. Mulla oli kuitenkin viemisia ja lupaus Suomessa asuvalle ystavalleni kayda sen perhetta moikkaamassa, ja kun netista luin jotain etta ainakin skandinaavit vois ostaa viisumin rajaltakin, niin paatettiin yrittaa.
Tajdinin kylaa lahin kaupunkihan on Nusaybin, joka puolestaan on oikeastaan samaa kaupunkia Qamishlon kanssa, suuremmat vallat nyt vaan paatti aikoinaan vetaa valtion rajan kaupungin lapi.
Lahdettiin enon luota jo aamulla ku haluttiin olla ajoissa liikkeella. Sekin oli liian myohaan, ku vasta paikan paalla kuultiin etta Syyriasta paasee takasin vain kolmeen asti iltapaivalla.
Olin kuullu sellastakin juttua, etta jotain toista suomalaista oli raja-asemalla kuulusteltu monta tuntia, ja etta etenkaan sita, etta paikallisten kurdien luona kay ulkomaalaisia vieraita, ei katsota hyvalla.
Meille oltiin onneksi suurimmaksi osaksi ystavallisia kummallakin puolella rajaa.Pari tuntia siina vierahti toimistosta toiseen juostessa ja asiaa selvitellessa. Etua oli kylla siita, etta kaikki tarvittavat kielet oli hallussa. Suurin osa rajaviranomaisistakin oli kurdeja, ja millon ei niin Tajdin puhu turkkia tai ma arabiaa, ja koitin hymyilla kauniisti. Naisena olemisesta oli taas kerran sekin hyoty, etta paasi jonossa miesten ohi. Kyselihan ne meilta jotain, ja sanoin vaan etta ollaan menossa turisteiksi vaan, eika yovyta missaan vaan tullaan samana paivana takasin.
Kun sit -vastoin alkuperaisia odotuksia - paastiin kummatkin viisumit passeissa Syyrian puolelle, ystavani veli tuli autolla hakemaan meita niille, vaikkei meilla enaa ollutkaan ku pari tuntia aikaa ennen Turkkiin paluun maara-aikaa. Sekin meni miesten kanssa suurimmaksi osaksi, ku aiti ja siskot haaras keittiossa siihen asti et ne kattoi liinalle ihanat sapuskat miehille ja mulle, ja itelleen toiseen huoneeseen meidan jalkeen. Kylla me jotain ehittiin jutella ja kai ne oli tyytyvaisia etta sai edes jonkun tuulahduksen Suomesta, mista niiden omalla tyttarella ei ole ollut, eika vahaan aikaan tule olemaan mahdollisuutta kayda itse Syyriassa.
Asioita vaikeuttaa niittain monessa suhteessa se, etta monia monta kymmenta vuotta sitten Turkin puolelta Syyriaan paenneita kurdeja jalkelaisineen ei ole vielakaan tunnustettu taysvaltaisiksi Syyrian kansalaisiksi, jotka pystyis esim. hankkimaan passin matkustamista varten.
Muutaman kymmenen dollarin viisumi parin tunnin keikasta oli tietysti suhteessa tyyris, mutta niinkuin aina, musta oli kiva kayda katsomassa, mista mun ystava todella on kotoisin! Ens kerralla ehka sit syvallisempi tutustuminen, insha' Allah!
Ku palattiin takasin ni saatiin taas muutamiin kysymyksiin tekemisistamme Syyriassa vastailla, mutta ei onneksi sen kummempaa.
Mulla on tahan paljon juttua tulossa- vaikkei kukaan jaksais lukeakaan, ni aion kuitenkin kirjottaa edes itteni takia ennen ku unohdan kaiken.
Ja muuten, menin Facebookiinkin kun ainakin 4 teista sita toivoi..Hauska tsydeemi sinansa, sielta loytaa kaikenmaailman vanhoja tuttuja ja paasee vakoilemaan laheisempien ja kaukaisempien ihmisten elamaa;) Yllatyin ku se on noin suosittu et siel nayttaa olevan puol maailmaa..Omia kuulumisia kylla silti paivittelen enemman tanne ainaki niin kauan ku taalla Kairossa oon. Ja tankin jalkeen , isha-allah, saan toivottavasti edes siedettavassa maarin pidettya ystaviin yhteytta ihan naamatusten ja luuritusten!
