Elamaa etsimassa
Kun elama ja fiilikset on mullin mallin tekee mieli etsia vastauksia vaikka cyberavaruudesta. Pidemmitta selityksitta siis latkaisen tahan astro.fi -osoitteesta loytamani Seppo Tanhuan kuukausihoroskoopin, joka sopii itelleni monelta kohdin kuin nyrkki silmaan.
Ylempi osuus on kuukausiennuste aurinkomerkkiin tarkemmin katsomatta.. Heittakaa vaikka galluppina kuulostaako kenestakaan muusta tutulta vai ei, ja muutenkin ,horoskoopeista valittamattakin, ilahdun aina kun joku kertoo omia kuulumisiaan !!
Maaliskuu 2008
Mars vaihtaa merkkiä heti maaliskuun alussa ja tekee samalla tarkkaa oppositiota Plutolle maaliskuun puoleen väliin saakka. Tämä on erittäin energistä ja kiihkeää aikaa jokaisen ihmisen elämässä, mutta ei välttämättä positiivisessa mielessä. Tällaisen jakson aikana kaikki ikävältä tuntuva tekeminen joutuu armottomaan vastatuuleen, jonka aikana on osattava vetää purjeet alas ja maltettava muuttaa sekä aikatauluja että päämäärää. Aggressiot nousevat pintaan äärimmäisen helposti jokaisella, joka ei osaa seurata omimman energiansa suuntaa, vaan etenee joko omissa tai toisen asettamissa velvoitteissa. Tapaturmat ja äkilliset tulehdussairaudet ovat kehon keinoja muistuttaa tuhoon johtavasta reitistä ja niitä on luvassa tällaisen jakson aikana. Ilmiö saattaa nousta esille onnettomuuksien uutisointia seuratessa. Jokainen meistä voi omalta osaltaan helpottaa omaa ja läheistensä tilannetta pyrkimällä rakentamaan jokaisen päivänsä mahdollisimman mielekkääksi ja kiinnostavaksi, jolloin universumin maapallolle työntämä energia pääsee purkautumaan positiivisella tavalla sellaisiin muutoksiin, jotka parhaiten palvelevat sinun kehitystäsi. Tämä on yksi loistavimmista ajankohdista pistää oma elämä oikeille raiteille ja asettaa itselle selkeät ja innostavat tavoitteet. Jotkut meistä tulevat säteilemään hurjaa ja menestyksellistä energiaa kaikkialle ympärilleen. Sinä voit olla yksi menestyjistä, mutta se edellyttää sydämesi äänen tarkkaa seuraamista. Jos sinulla on asioita tai ihmisiä, joista haluat päästä eroon, niin parempaa hetkeä ei voi kuvitella. Valon ja voiman miekkaa tarjotaan jokaiselle ihmiselle ja sinä päätät otatko sen vastaan. Maailman poliittisessa tilanteessa ja talouselämässä on odotettavissa melkoisia myllerryksiä ja kurssiheilahduksia etenkin 7-11.3 välisenä aikana, jolloin oppositio on tarkimmillaan. Samaan ajankohtaan yhdistyy myös ilmastollinen ja geologinen energiavyöry, jonka ilmenemismuotoja voimme jäädä mielenkiinnolla odottelemaan. Samalla aikavälillä myös Aurinko tekee yhtymää Uranukselle Vesimiehessä ja takuulla lisää hermostuneisuutta ja epävakautta kaikkialla maapallolla. Nyt on viisasta tempaista sotavarustus niskaan ja päättää, ettei kenelläkään ole oikeutta pompottaa sinua pätkän vertaa. Vain itsenäiset ja terveellä tavalla itsekkäät ihmiset selviävät tästä kuukaudesta ilman suurempia vaurioita tai mielipahaa.
Kauris
Koko maailmaa ja maapalloa järisyttelevä Marsin ja Pluton oppositio aivan merkkien rajoilla heittää sinun harteillesi kaikkein suurimman elämää ohjailevan energian suuntaamisen. Kosmisen voiman hallitsijana sinulla on tässä kuussa valtava sisäinen paine päästä tekemään juuri sinulle tärkeitä asioita ja vain niitä. Jokainen velvoitteisiin tai pelkästään toisten toiveisiin perustuva tekeminen herättää sinussa suurta aggressiivisuutta, jota ei ole ollenkaan helppo käsitellä itsellesi ja ystävillesi turvallisella tavalla. Jotta et aiheuttaisi aivan mahdottomia vahinkoja lähiympäristössäsi, tulee sinun pysyä omassa keskuksessasi ja tehdä vain sitä, minkä itse koet mielekkääksi.